Hei taas!
Nyt kirjoittelen viimeistä oppimispäiväkirjakirjoitusta (eipä näitä kyllä montaa tällä kurssilla ole pitänyt tehdä). Viime luennoista mieleeni jäi koulussa käytettävät mediat. Tai oikeastaan mediavälineet. Opetussuunnitelmissa mainitaan mediakasvatus, joten kaikilla pitäisi olla mahdollisuus saada myös mediakasvatusta. Mediavälineet eivät kuitenkaan ole kovinkaan halpoja ja ne uudistuvat nopeasti. Mietin, etteivät koulut voi millään pysyä uusimman median mukana. Tai voivat ehkä ajatuksen tasolla pysyä, mutta mediavälineet eivät varmasti ehdi uusiutua kovin usein. Opetammeko siis vanhoilla "työkaluilla" tai tarvitseeko koulun opetuksen ylipäätään vastata median uutuuksiin?
Media on joka puolella. Enää ilman sitä ei voisi elää. Toisaalta se joskus ärsyttää, mutta median luomat mahdolisuudet ovat valtavat. Mielestäni media helpottaa elämää; voimme asioida helposti Internetissä, meillä on älypuhelimia, tiedon tallentaminen ja uudelleen etsiminen on helppoa... En edes osaa listata, mitä kaikkea media tarjoaa. Media on osa arkipäiväämme, emme edes varmaan ajattele sen käyttöä kovinkaan paljon. Media siis mahdollistaa monelle positiiviselle asialle, mutta varmasti myös negatiiviselle. Medialla on myös tarjolla huonoja asioita, sekä aikuisille että lapsille. Mediaa ei silti tarvitse sulkea lapsilta pois, mutta mielestäni lapsen tulee tutustua mediaan aikuisen kanssa. Jossain vaiheessa meistä jokainen on vastuussa omasta median käytöstään, mutta kun olemme saaneet sen käyttöön hyvän kasvatuksen, osaamme ehkä olla varovaisia ja järkeviä median käyttäjiä.
Media kuuluu meidän maailmaamme ja sen käyttöä ei voi estää.
maanantai, 8. lokakuu 2012
Median käyttö
maanantai, 8. lokakuu 2012
Harjoitus 2
Hei!
Kirjoitin viime viikolla mielipidekirjoituksen aiheesta "Opettajana diginatiiveille". Mielipidekirjoituksen kirjoittaminen oli siis yksi luennolta saatu tehtävä (harjoitus 1). Tänään tarkoituksenani on pohtia omaa oppimisprosessiani mielipidekirjoituksen aikana. Tämä on siis harjoitus 2.
Mielipidekirjoituksen aiheena oli siis "Opettajana diginatiiveille", jonka valitsin kahdesta eri vaihtoehdosta. Ilmeisesti aiheen olisi saanut keksiä myös itse, mutta valmiista aiheesta oli helppo lähteä kirjoittamaan. Tai noin oikeastaan ajattelin ensin. Ei se sitten niin helppoa aluksi ollutkaan. Pohdin erilaisia näkökantoja kirjoitukseeni ja tuntui, etten saa aiheesta kiinni ollenkaan. Mietin ja kirjoitin, pyyhin kirjoituksen pois ja kirjoitin uudestaan. Homma ei siis lähtenyt ihan hyvin käyntiin.
Päätin "googlettaa" sanan diginatiiivi ja katsoa löytyykö aiheesta mitään mielenkiintoista. Löysin enimmäkseen diginatiivi-sanan määritelmiä. Päädyin myös erääseen blogiin, jossa puhuttiin diginatiiveista. Blogin kirjoitus oli kiinnostava ja sen avulla mielipidekirjoitukseni sai alkunsa. Päätin kommentoida blogikirjoitukseen, vaikka blogin aihe ei koskenut opetusta. Halusin kuitenkin tuoda omia ajatuksiani diginatiivien opettamisesta blogin kirjoittajalle. Mielestäni blogiin kommentoiminen on turvallista ja helppoa, koska sen voi tehdä anonyyminä.
En muista, koska viimeksi olisin kirjoittanut mileipidekirjoituksen. Se ei ollut niin helppoa kuin ajattelin, koska en aluksi oikeasti ollut valitsemastani aiheesta mitään mieltä. Mielestäni en kuitenkaan tehnyt typerästi kun valitsin aiheeni, koska se herätti minussa uudenlaisia ajatuksia ja sain taas ajattelemisen aihetta. Oli siis parempi "tutustua" johonkin uuteen aihealueeseen kuin kirjoittaa jo jostain tutusta aiheesta. Minulle diginatiivi ei ainakaan ole ollut arkikäytössä oleva sana ja en myöskään ollut aluksi aivan varma sen tarkoituksesta. Mielipidekirjoitus olisi ollut helpompi kirjoittaa, jos olisin valinnut aiheen, josta olen jotain mieltä, mutta tämä oli loppujen lopuksi hauska aihe ja antoi uusia ajatuksia, kuten jo aikaisemmin mainitsin. Ihan hauska oli pitkästä aikaa kirjoittaa mielipidekirjoitus.
Kirjoitin viime viikolla mielipidekirjoituksen aiheesta "Opettajana diginatiiveille". Mielipidekirjoituksen kirjoittaminen oli siis yksi luennolta saatu tehtävä (harjoitus 1). Tänään tarkoituksenani on pohtia omaa oppimisprosessiani mielipidekirjoituksen aikana. Tämä on siis harjoitus 2.
Mielipidekirjoituksen aiheena oli siis "Opettajana diginatiiveille", jonka valitsin kahdesta eri vaihtoehdosta. Ilmeisesti aiheen olisi saanut keksiä myös itse, mutta valmiista aiheesta oli helppo lähteä kirjoittamaan. Tai noin oikeastaan ajattelin ensin. Ei se sitten niin helppoa aluksi ollutkaan. Pohdin erilaisia näkökantoja kirjoitukseeni ja tuntui, etten saa aiheesta kiinni ollenkaan. Mietin ja kirjoitin, pyyhin kirjoituksen pois ja kirjoitin uudestaan. Homma ei siis lähtenyt ihan hyvin käyntiin.
Päätin "googlettaa" sanan diginatiiivi ja katsoa löytyykö aiheesta mitään mielenkiintoista. Löysin enimmäkseen diginatiivi-sanan määritelmiä. Päädyin myös erääseen blogiin, jossa puhuttiin diginatiiveista. Blogin kirjoitus oli kiinnostava ja sen avulla mielipidekirjoitukseni sai alkunsa. Päätin kommentoida blogikirjoitukseen, vaikka blogin aihe ei koskenut opetusta. Halusin kuitenkin tuoda omia ajatuksiani diginatiivien opettamisesta blogin kirjoittajalle. Mielestäni blogiin kommentoiminen on turvallista ja helppoa, koska sen voi tehdä anonyyminä.
En muista, koska viimeksi olisin kirjoittanut mileipidekirjoituksen. Se ei ollut niin helppoa kuin ajattelin, koska en aluksi oikeasti ollut valitsemastani aiheesta mitään mieltä. Mielestäni en kuitenkaan tehnyt typerästi kun valitsin aiheeni, koska se herätti minussa uudenlaisia ajatuksia ja sain taas ajattelemisen aihetta. Oli siis parempi "tutustua" johonkin uuteen aihealueeseen kuin kirjoittaa jo jostain tutusta aiheesta. Minulle diginatiivi ei ainakaan ole ollut arkikäytössä oleva sana ja en myöskään ollut aluksi aivan varma sen tarkoituksesta. Mielipidekirjoitus olisi ollut helpompi kirjoittaa, jos olisin valinnut aiheen, josta olen jotain mieltä, mutta tämä oli loppujen lopuksi hauska aihe ja antoi uusia ajatuksia, kuten jo aikaisemmin mainitsin. Ihan hauska oli pitkästä aikaa kirjoittaa mielipidekirjoitus.
sunnuntai, 30. syyskuu 2012
Puolesta vai vastaan...
Jaahas, on oppimispäiväkirjan aika. Viime luennoilla käsiteltiin mm. virtuaalista opettamista ja tekijänoikeuksia. Itselleni jäi erityisesti mieleen juuri tuo virtuaalinen opettaminen - tai virtuaalinen oppiminen, kai sen niinkin voi sanoa. Virtuaaliopetuksesta tulee tällä hetkellä kaksi ajatusta mieleeni:
1. Wau, mikä mahdollisuus!
2. Voiko sillä tavalla oppia mitään?
Niin, aika ristiriitaiset ajatukset. Olen siis tavallaan sekä puolesta että vastaan. Itse seuraan erästä kurssia ainoastaan tallenteista, koska en pääse paikan päälle. Onhan se silloin todella hyvä mahdollisuus nähdä luennot. Niin, nimenomaan nähdä. Molemmin puolinen vuorovaikutus siitä puuttuu. Toisaalta ei se minua ole haitannut ollenkaan ja olen oppinutkin. Minä vain seuraan ja teen muistiinpanoja ja toisaalta voin katsoa uudelleen jonkun kohdan tallenteesta, jota en ymmärtänyt. Voin edetä omaan tahtiin. Ihan kätevää.
Uskon, että virtuaalisen opetuksen avulla voi oppia. Aluksi en ollut siitä niin vakuuttunut, mutta kun viime luennolla kuulin Intian maaseudulla asuvista lapsista, niin ei ole kuin pakko uskoa. Lapset olivat oppineet käyttämään itse tietokonetta ja hakemaan sieltä tietoa. Ja oppivat vielä englanninkieltäkin - upeaa! Intian maaseudulla ei ole opettajia, joten opettaja korvattiin tietokoneella, jota lapset saivat käyttää (tämä kerrottiin luennoilla). Tieto, jota he etsivät ja oppivat, oli kaiken lisäksi heille sellaista, jota he itse halusivat löytää, kukaan ei pakottanut heitä oppimaan vaan oppimisen halu lähti itsestä. Uskon, että opittu asia jäi myös paremmin mieleen, koska tieto oli itse etsitty eikä kukaan ollut sitä opettanut - tekemällä oppii. Toisaalta mietin, olisiko oppi mennyt perille, jos tietokoneen ruudusta olisi kuulunut ääni, joka kertoo vaikkapa historiasta tunnin verran. Ehkä aluksi kyllä, mutta jonkun ajan kuluttua luulen, ettei pelkkää puhetta olisi jaksanut seurata niin innokkaasti kuin että itse pääsi käyttämään konetta. Näin ainakin uskon.
En kuitenkaan haluaisi, että kaikki mitä minä opiskelen olisi pelkästään virtuaalista. Sanotaanko nyt näin, että virtuaalimaailma mahdollistaa, mutta sitä ei saa olla liikaa. Toisaalta, jos se on ainut mahdollisuus oppia, se on todella mahtava tapa mahdollistaa oppiminen.
Että sellaista tällä kertaa.
P.S. Luennoitsijalta tuli hyvä vinkki kerätä kaikki muistiinpanot koneelle, niin niitä on helppo etsiä myöhemmin!
1. Wau, mikä mahdollisuus!
2. Voiko sillä tavalla oppia mitään?
Niin, aika ristiriitaiset ajatukset. Olen siis tavallaan sekä puolesta että vastaan. Itse seuraan erästä kurssia ainoastaan tallenteista, koska en pääse paikan päälle. Onhan se silloin todella hyvä mahdollisuus nähdä luennot. Niin, nimenomaan nähdä. Molemmin puolinen vuorovaikutus siitä puuttuu. Toisaalta ei se minua ole haitannut ollenkaan ja olen oppinutkin. Minä vain seuraan ja teen muistiinpanoja ja toisaalta voin katsoa uudelleen jonkun kohdan tallenteesta, jota en ymmärtänyt. Voin edetä omaan tahtiin. Ihan kätevää.
Uskon, että virtuaalisen opetuksen avulla voi oppia. Aluksi en ollut siitä niin vakuuttunut, mutta kun viime luennolla kuulin Intian maaseudulla asuvista lapsista, niin ei ole kuin pakko uskoa. Lapset olivat oppineet käyttämään itse tietokonetta ja hakemaan sieltä tietoa. Ja oppivat vielä englanninkieltäkin - upeaa! Intian maaseudulla ei ole opettajia, joten opettaja korvattiin tietokoneella, jota lapset saivat käyttää (tämä kerrottiin luennoilla). Tieto, jota he etsivät ja oppivat, oli kaiken lisäksi heille sellaista, jota he itse halusivat löytää, kukaan ei pakottanut heitä oppimaan vaan oppimisen halu lähti itsestä. Uskon, että opittu asia jäi myös paremmin mieleen, koska tieto oli itse etsitty eikä kukaan ollut sitä opettanut - tekemällä oppii. Toisaalta mietin, olisiko oppi mennyt perille, jos tietokoneen ruudusta olisi kuulunut ääni, joka kertoo vaikkapa historiasta tunnin verran. Ehkä aluksi kyllä, mutta jonkun ajan kuluttua luulen, ettei pelkkää puhetta olisi jaksanut seurata niin innokkaasti kuin että itse pääsi käyttämään konetta. Näin ainakin uskon.
En kuitenkaan haluaisi, että kaikki mitä minä opiskelen olisi pelkästään virtuaalista. Sanotaanko nyt näin, että virtuaalimaailma mahdollistaa, mutta sitä ei saa olla liikaa. Toisaalta, jos se on ainut mahdollisuus oppia, se on todella mahtava tapa mahdollistaa oppiminen.
Että sellaista tällä kertaa.
P.S. Luennoitsijalta tuli hyvä vinkki kerätä kaikki muistiinpanot koneelle, niin niitä on helppo etsiä myöhemmin!
sunnuntai, 23. syyskuu 2012
The Village
Hip hei, tässä minä nyt ”bloggaan”, mutta en suinkaan ensimmäistä kertaa. Aivan, minulla on ollut blogi (tai on edelleen, mutta sen käyttö on hyvin vähäistä). Ensimmäinen blogini on salasanasuojattu, toisin kuin tämä. On outoa ja vähän jopa pelottavaa kirjoittaa tänne julkisesti asioista. Välillä tulee mieleen, ettei viitsikään kirjoittaa jotain ajatusta, ettei kukaan muu saa tietää sitä. Ehkä tähänkin tottuu…
Niin kauan kuin minä olen elänyt, on ollut olemassa digitaalinen media. Mietin, että minkälaista maailma on ollut ennen digitaalista mediaa ja voisinko tai haluaisinko minä elää sellaisessa maailmassa. Mieleeni tulee elokuva The Village (Kylä). Onko joku muu nähnyt sen? Tässä elokuvassa ihmisjoukko on eristäytynyt muusta ulkomaailmasta sen pahuuden takia (en nyt muista, johtuuko eristäytyminen mitenkään mediasta). Mutta tällainen tilanne varmaan pitäisi luoda, muuttaa siis jonnekin piiloon, jos ei haluaisi olla tekemisissä median kanssa. Aika epärealistista, enkä minä sellaista piilossa elämistä haluaisi.
Lapset, jotka ovat syntyneet 2000-luvulla, eivät todella ole syntyneet Kylään, vaan ns. valmiiseen mediamaailmaan. Vaikka en itsekään ole Kylään syntynyt, ovat nämä 2000-luvun lapset päässeet tutustumaan elämänsä alusta alkaen aivan erilaiseen mediamaailmaan kuin minä. Ja olen minäkin syntynyt kuitenkin maailmaan, jossa on paljon ollut jo digitaalista mediaa. Kehitys vain on niin hurjan nopeaa tällä hetkellä. Onkin mielestäni tärkeää, että yritän pysyä mukana muuttuvassa ja kehittyvässä mediassa, jotta olen tietoinen samoista asioista kuin lapset, joiden kanssa tulen työskentelemään. Minun tulee olla tietoinen median tuomista erilaisista mahdollisuuksista, mutta minun ei mielestäni tarvitse osata käyttää kaikkia kuin expertti. Mutta sitä mieltä olen, että minun täytyy tietää, missä nykyään mennään. Media voi antaa aivan uudenlaisia virikkeitä oppia tai toteuttaa erilaisia asioita.
En ole aikaisemmin ollut kovin kiinnostunut median tarjoamista mahdollisuuksista, sillä jotenkin tuntui, ettei aika riitä pysymään perässä. Mutta olen avannut silmiäni ja todennut, että kyllä tässä on elettävä nykypäivässä ja oltava valmis muutoksiin ja uusiin asioihin. Jos se on minulle joskus vaikeaa, niin varmasti se on vaikeampaa vielä vanhemmille sukupolville. Mutta maailma muuttuu ja media sen mukana tai sitten toisinpäin, media muuttuu ja maailma sen mukana, joten meidän kaikkien on oltava valmiina muutoksiin. Aina niitä ei ole helppo hyväksyä ja ajatellaan, että ”kyllä ennen oli vain paremmin… ”, mutta olisi hyvä olla positiivinen ja uskoa median tarjoamiin hyviin puoliin, kuitenkaan kriittisyyttä unohtamatta.
Kivaa tulevaa viikkoa kaikille!
Niin kauan kuin minä olen elänyt, on ollut olemassa digitaalinen media. Mietin, että minkälaista maailma on ollut ennen digitaalista mediaa ja voisinko tai haluaisinko minä elää sellaisessa maailmassa. Mieleeni tulee elokuva The Village (Kylä). Onko joku muu nähnyt sen? Tässä elokuvassa ihmisjoukko on eristäytynyt muusta ulkomaailmasta sen pahuuden takia (en nyt muista, johtuuko eristäytyminen mitenkään mediasta). Mutta tällainen tilanne varmaan pitäisi luoda, muuttaa siis jonnekin piiloon, jos ei haluaisi olla tekemisissä median kanssa. Aika epärealistista, enkä minä sellaista piilossa elämistä haluaisi.
Lapset, jotka ovat syntyneet 2000-luvulla, eivät todella ole syntyneet Kylään, vaan ns. valmiiseen mediamaailmaan. Vaikka en itsekään ole Kylään syntynyt, ovat nämä 2000-luvun lapset päässeet tutustumaan elämänsä alusta alkaen aivan erilaiseen mediamaailmaan kuin minä. Ja olen minäkin syntynyt kuitenkin maailmaan, jossa on paljon ollut jo digitaalista mediaa. Kehitys vain on niin hurjan nopeaa tällä hetkellä. Onkin mielestäni tärkeää, että yritän pysyä mukana muuttuvassa ja kehittyvässä mediassa, jotta olen tietoinen samoista asioista kuin lapset, joiden kanssa tulen työskentelemään. Minun tulee olla tietoinen median tuomista erilaisista mahdollisuuksista, mutta minun ei mielestäni tarvitse osata käyttää kaikkia kuin expertti. Mutta sitä mieltä olen, että minun täytyy tietää, missä nykyään mennään. Media voi antaa aivan uudenlaisia virikkeitä oppia tai toteuttaa erilaisia asioita.
En ole aikaisemmin ollut kovin kiinnostunut median tarjoamista mahdollisuuksista, sillä jotenkin tuntui, ettei aika riitä pysymään perässä. Mutta olen avannut silmiäni ja todennut, että kyllä tässä on elettävä nykypäivässä ja oltava valmis muutoksiin ja uusiin asioihin. Jos se on minulle joskus vaikeaa, niin varmasti se on vaikeampaa vielä vanhemmille sukupolville. Mutta maailma muuttuu ja media sen mukana tai sitten toisinpäin, media muuttuu ja maailma sen mukana, joten meidän kaikkien on oltava valmiina muutoksiin. Aina niitä ei ole helppo hyväksyä ja ajatellaan, että ”kyllä ennen oli vain paremmin… ”, mutta olisi hyvä olla positiivinen ja uskoa median tarjoamiin hyviin puoliin, kuitenkaan kriittisyyttä unohtamatta.
Kivaa tulevaa viikkoa kaikille!
